| Lintuharrastajan tärkein ominaisuus harrastajana
on se, miten hän ottaa harrastuksessaan linnut,
luonnon, muut luonnossa liikkujat sekä yleiset
säännöt ja ohjeet huomioon. Öykkäreitä
ja piittaamattomuutta esiintyy tarpeeksi ilman lintuharrastajiakin.
Valitettavasti tämän sivun ohjeet tuntuvat
unohtuneen eräiltä kokeneilta harrastajiltakin.
Toki suurin osa lintumiehistä ja –naisista
ottaa ohjeet huomioon ja liikkuu moitteettomasti. Näiden
ohjeiden avulla voit nauttia lintuharrastuksesta muita
häiritsemättä.
Huomaavaisen linturetkeilijän opaskirja
- Älä pelota lintuja
Lintuharrastajan tulee aina liikkua maastossa siten,
että lintujen häiritseminen jää
minimiin. Lintujen turha ja liiallinen häirintä,
esimerkiksi ruokailevan parven jatkuva karkottaminen
liiallisella lähestymisellä, saattaa olla
jopa vahingoksi linnuille. Kiikarit ja kaukoputket
mahdollistavat lintujen tarkkailun etäältä
siten, että linnut eivät häiriinny.
- Muista pesimärauha
Erityisen varovainen tulee olla lintujen pesimäkauden
alettua. Pesimäkausi alkaa joillain lajeilla
jo varhain maalis-huhtikuussa, mutta yleensä
herkin pesimäaika ulottuu huhtikuun lopusta heinäkuun
puoliväliin. Tietyillä aroilla biotoopeilla,
kuten rantaniityillä ja lintusaarilla liikkuminen
on ehdottomasti kielletty luonnonsuojelulainkin nojalla.
Näillä alueilla saavat liikkua vain kokeneet
linnustonlaskijat ja valvojat, hekin yleensä
luvalla. Jos näet jonkun liikkuvan näillä
paikoilla, kysy millä asioilla hän puuhastelee.
Myös ei-herkillä alueilla tulee olla tarkkana
ja välttää lintujen pesinnän häiritsemistä.
- Kunnioita luontoa ja luonnonrauhaa
Maastossa liikkuva harrastaja kunnioittaa aina luontoa
välttäen vahingonaiheuttamista ja tarpeetonta
melua. Älä tallaa tarpeettomasti herkkää
kasvillisuutta ja liiku poluilla aina kun mahdollista
kulumisen välttämiseksi. Jos retkikohteessa
on pitkospolkuja ja torneja, ne on tarkoitettu nimenomaan
retkeilyn ohjaamiseen häirinnän minimoimiseksi.
Älä siis turhaan seikkaile polkujen ulkopuolella.
- Kunnioita yleisiä sääntöjä
ja tapoja
Maastossa liikkuessa tulee myös noudattaa yleisiä
sääntöjä ja tapoja. Esimerkiksi
piha-alueilla kulku ei kuulu jokamiehenoikeuden piiriin
vaan siihen tulee kysyä aina lupa. Autolla liikkuessa
noudata nopeusrajoituksia ja katso, ettet pysäköidessäsi
aiheuta haittaa muille.
- Ota muut huomioon
Retkeillessä täytyy ottaa ei-harrastajat
huomioon. Varmastikin ymmärrät, että
ei ole kiva herätä siihen, että tuntematon
kiikaroitsija tuijottaa makuuhuoneen ikkunasta sisään,
vaikka harrastaja omasta mielestään tarkkailisikin
vain ikkunan alla olevaa lintulautaa. Esittele aina
tarvittaessa itsesi ja kysy lupa tarkkailuun. Toisiin
harrastajiin ja luonnossa liikkujiin tulee suhtautua
ystävällisesti. Kanssaihmisten tyly suhtautuminen
saattaa katkaista innostuneenkin harrastuksenalun.
- Liiku pyörällä ja kävellen
Autolla liikkuminen aiheuttaa usein tarpeettomalla
häiriötä. Pyörällä tai
kävellen liikkuminen on häiriötöntä
ja edullista. Lisäksi saat raitista ilmaa ja
voit nauttia paremmin luonnosta. Useilla retkityypeillä,
kuten pöllö- ja yölaulajaretkillä
pyörä on huomattavasti autoa kätevämpi
tai jopa ylivoimainen! Lisäksi kevyillä
kulkiessasi vältät myös yksityisautoilun
aiheuttamista ympäristöongelmista johtuvan
piikin omatunnossasi.
|