ETUSIVU

Satakunnan lintupaikat
> Kokemäen seutu
>> Harjavalta
>> Huittinen
>> Kiikoinen
>> Kiukainen
>> Kokemäki
>> Äetsä


SIVUKARTTA

Porin Lintutieteellinen Yhdistys r.y. (PLY)
  LINTUPAIKAT, Kokemäen seutu

Kiikoinen

Kiikoisjärvi on kuntakeskuksen itäpuolella näkyvä suurehko järvi, jonka linnustollisesti arvokkaimmat alueet sijaitsevat järven etelä- ja pohjoispäässä sekä järveen idästä laskevan Kolusjoen suistossa (parhaimmillaan keväällä jäiden sulaessa). Retkeilijän kannalta pahin ongelma on hyvien katselupaikkojen puute. Järvelle voi yrittää tähyillä länsipuolelta hautausmaan rannasta tai kunnantalon takapihalta, tai seurakunnan leirikeskuksen pihalta, joka sijaitsee järven lounaiskulmalla. Pesimälinnustosta kannattaa mainita ainakin joutsen, kanadanhanhi, luhtahuitti, pikkulokki, kaulushaikara ja ruskosuohaukka.

Kuorsumaanjärvi löytyy kunnan pohjoisosista. Järvi on 1,5 km pitkä ja leveimmillään noin kilometrin levyinen. Järven etelä-ja pohjoispäät ovat voimakkaasti rehevöityneitä, mutta kapea ruovikkovyöhyke peittää rannat muuallakin. Ajo-ohje: Pori-Tampere –tieltä käännytään pohjoiseen kantatielle 44. Tältä tieltä käännytään Jätinmaan tielle, jota ajetaan reilut pari kilometriä kunnes oikealla tulee viitta ”Uimaranta”. Tätä tietä ajetaan muutama sata metriä, jolloin uimaranta löytyy oikealta puolelta. Uimarannalta näkee hyvin järven avovesialueet, mutta linnustollisesti monipuolisimmat alueet jäävät hieman liian kauas. Uimarannan tuntumaan on suunnitteilla lintutorni, joka toivottavasti parantaa tilannetta jonkin verran. Järvellä kannattaa vierailla varhaisesta keväästä myöhään syksyyn. Pesimälajistoon kuuluvat mm. härkälintu (runsas), joutsen, kaulushaikara, ruskosuohaukka (mm. 2002 kolme pesää). Muuttoaikaan järvellä voi nähdä miltei mitä tahansa uiveloista mustalintuihin. Järvi on Natura-alue.

Ajo-ohje tornille: Pori-Tampere -valtatieltä (VT 11) käännytään Lavian suuntaan kantatielle 44, jota ajetaan n. 6 km. Tämän jälkeen käännytään oikealle Jätinmaan suuntaan (Kakkurilammintie), jota
ajetaan n. 1,3 km. Parkkipaikka löytyy Kemintien risteyksestä, josta on tornille n. 300 metrin kävelymatka.

Marjajärvi oli aikoinaan yksi Suomen parhaista lintujärvistä, mutta se kuivattiin pelloksi 1960-luvun lopulla. Keväisin ja syksyisin järvellä voi silti tavata mm. hanhia, kurkia, kahlaajia, petoja ja kesäisin myös yölaulajia. Järveä ympäröi hyvä tieverkosto. Parhaiten Marjajärvelle pääsee Pori-Tampere –tieltä kääntymällä ensin Myönteentielle ja edelleen Koulutielle, joka johtaakin järven pohjoispäähän.







 
  © Karotti Oy/STUDIO YYTERI, www.yyteri.net