| JÄMIJÄRVI
Kunnan keskellä sijaitseva Jämijärvi
on varsin moniulotteinen ja polveileva. Sitä ympäröi
kuitenkin kohtuullisen hyvä tieverkosto, jolta
voi yrittää käydä lähemmin
tutkimassa järven lintuja. Keväisin järvellä
viihtyy paljon lepäileviä vesilintuja, mm.
keväällä 2002 satoja joutsenia eri puolilla
järveä. Joutsenet viihtyvät parhaiten
järven lounaisosissa ja Mertiöjärvellä.
Jämijärven kaakkoisosassa sijaitseva Pitkälahti
on linnustoltaan paras.
Kun Jämijärveä kiertää, kannattaa
ehdottomasti poiketa myös Jämin lentokenttien
ympäristössä. Kummankin kentän liepeillä
asustelee kangaskiuruja ja myöhemmin kesällä
kehrääjän löytää öisellä
retkellä melko helposti. Jämillä on myös
komea luontohavaintotorni, jossa kannattaa ehdottomasti
piipahtaa vaikkapa petolintujen muuttoaikaan. Lentokentältä
itään Soininharjulla on mukavaa, helppokulkuista
harjumaastoa tyyppilajeinaan mm. järripeippo, leppälintu,
kulorastas ja käenpiika
|